Finnish Superberries – terveyttä ja elinvoimaa perheiden arkeen
Yrityksemme juuret ulottuvat 1700-luvulle, jolloin Ruotsin kuningas jakoi kruunun maita uudisrakentajille. Esi-isämme saivat hallintaan maatilkun, josta tuli Sandås-niminen tila. Ruotsin maat siirtyivät Suomelle ja sukupolvet vaihtuivat tilalla, mutta maanviljelys jatkui.
 
2000-luvulla talon kaikki lapset olivat muuttaneet pois tilalta. Iäkkäät vanhempamme halusivat luopua tilan pidosta. Jouduimme miettimään, mikä on meille tärkeää? Päädyimme siihen, että haluisimme jatkaa viljelyä ja panostaa viljojen asemasta raaka-aineisiin, joilla olisi luonnollisia terveysvaikutuksia. Halusimme myös siirtyä luomutuotantoon, jotta voisimme samalla suojella meille niin tärkeää ympäristöä.
 
Suomi on optimaalinen paikka marjakasveille. Meillä on pitkä valoisa kesä, jolloin aurinko paistaa jopa yölläkin. Talvi on pitkä ja pimeä. Tämä tarkoittaa sitä, että kasvit saavat pitkän ja hyvän lepokauden ja intensiivisen, valoisan kasvukauden. Lisäksi luontomme on puhdas; ilma ja maaperä ovat puhtaita ja meillä on runsaat pohjavedet ja riittävän sateinen kesä. Ekologisesti kasvatettuna, tilalla tai metsässä, marjat saavat ravintonsa ja veden ravinteikkaasta maaperästä. Kaikki tämä vaikuttaa siihen, että marjoista kasvaa mehukkaita vitamiini- ja antioksidanttipommeja – sellaisia, joita on muilta leveysasteilta vaikea löytää.
 
Finnish Superberries on tänään suomalaisten, terveyttä edistävien ja ekologisesti tuotettujen marjojen viljely- ja jalostuskeskittymä. Viljelemme omalla ja lähitiloilla marja-aroniaa ja keräämme raaka-aineeksi puhtaita suomalaisia metsämarjoja. Sato korjataan oikealla hetkellä ja puristetaan mehuksi heti pellon ja luonnonmarjojen keräyspaikkojen läheisyydessä. Puristusjärjestelmä ja matalassa lämpötilassa tapahtuva kuivatusprosessi ovat hellävaraisia kuorille ja siemenille. Tällä varmistamme, että kuorissa ja siemenissä säilyvät kaikki tärkeät, terveelliset ainesosat. Näistä marjoista jalostamme terveellisiä elintarvikkeita, joista jokaisen on helppo saada päivittäinen antioksidantti- ja vitamiiniannos.